Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Lamor laskee oikaistun liikevoiton ohjeistustaan vuodelle 2022

Lamor Corporation Oyj      Yhtiötiedote, sisäpiiritieto                 19.12.2022 klo 8.45

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Lamor laskee oikaistun liikevoiton ohjeistustaan vuodelle 2022

Lamor Corporation Oyj laskee oikaistun liikevoiton ohjeistustaan vuodelle 2022. Lamor arvioi nyt koko vuoden 2022 oikaistun liikevoiton olevan välillä 11–13 miljoonaa euroa. Lamorin liiketoiminnalle tyypillisesti suurten projektien valmiusasteeseen liittyvä epävarmuus vaikuttaa ennustettavuuteen. Aiemmin yhtiö arvioi koko vuoden 2022 oikaistun liikevoiton olevan vähintään 14 miljoonaa euroa. Lamor pitää liikevaihdon ohjeistuksensa ennallaan.

Vertailukelpoisen liikevoiton ohjeistuksen lasku aiheutuu pääosin Yhdysvaltain dollari- ja dollarisidonnaisten valuuttakurssien heikkenemisestä, mikä vaikuttaa saamisten kurssimuutoksista johtuen tulokseen negatiivisesti ja Kiinan osakkuusyhtiön koronarajoitteista johtuvasta odotettua heikommasta tuloksesta.

Lamor julkistaa tilinpäätöstiedotteensa 28.2.2023.

Päivitetty ohjeistus vuodelle 2022

Lamor arvioi liikevaihtonsa olevan vähintään 120 miljoonaa euroa koko vuonna 2022. Oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan välillä 11–13 miljoonaa euroa. 

Lamorilla on vahva tilauskanta vuodelle 2022. Merkittävä osa liikevaihdosta syntyy suurten palveluprojektien toimituksista, joten mahdolliset merkittävät, ennakoimattomat viivästymiset projektien etenemisessä vaikuttaisivat vuoden 2022 liikevaihtoon ja tulokseen negatiivisesti.

Lamor seuraa tarkasti, miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vaikuttaa toimintaympäristöön.  Lamor on sodan seurauksena lopettanut Lamorin tuotteiden ja palvelujen myynnin Venäjällä. Sodasta aiheutuneet maailmanlaajuinen raaka-aineiden ja komponenttien saatavuusongelma ja hintojen nousu vaikuttavat myös Lamorin liiketoimintaan. Lamor jatkaa tilanteen seuraamista aktiivisesti.

Aikaisempi ohjeistus vuodelle 2022, joka on julkistettu 10.5.2022, oli seuraava:

Lamor arvioi liikevaihtonsa olevan vähintään 120 miljoonaa euroa vuonna 2022. Oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan vähintään 14 miljoonaa euroa. 

Lisätietoja antavat

Mika Pirneskoski, toimitusjohtaja, Lamor Corporation Oyj, puh. +358 40 757 2151

Timo Koponen, talousjohtaja, Lamor Corporation Oyj, puh. +358 40 749 2986

Hyväksytty neuvonantaja

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, puh. +358 50 590 7667

Tietoja Lamorista

Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Lamor tarjoaa asiakkailleen öljynkeräyksessä, jätteenkäsittelyssä ja veden puhdistuksessa käytettäviä laitteita sekä monipuolisia ympäristöratkaisuja ja -palveluita kuten öljyntorjuntaan ja öljyvahinkoihin liittyviä puhdistus- tai ennakkovarautumispalveluita, jätteiden käsittelypalveluita sekä räätälöityjä vedenpuhdistusratkaisuja. Lamor toimii yhdessä paikallisten kumppaneidensa kanssa tarjoten laajan valikoiman asiakkaiden tarpeiden mukaan räätälöitäviä ratkaisuja tavoitteenaan puhdistaa maailma, jonka eteen yhtiö on tehnyt töitä perustamisestaan asti. Yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsingin ylläpitämällä Nasdaq First North Premier Growth Market Finland -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella LAMOR. Lisätietoja: www.lamor.com